Vihapuhetta ehkäisevä nuorisotyö on jalkautunut kouluihin

2 min 27.9.2018 YLE Uutisluokka

Nuorisotyöllä yritetään ehkäistä vihapuhetta esimerkiksi Lahdessa. Parin vuoden aikana sadoille 8.-luokkalaisille on järjestetty kouluissa teematunteja, joilla on opeteltu kohtaamaan erilaisuutta ja tutkittu vihapuhetta.


Ennakkoluulojen onnenpyörä on yksi kahdestatoista rastista, joilla satoja lahtelaisia yläkoululaisia on opetettu kohtaamaan erilaisia ryhmiä ja miettimään omien ajatustensa rajoja.

Teematunneilla on kokeiltu myös muun muassa vihaviestien lukemista päin naamaa toiselle ja ratkaistu erilaisia tilanteita, joihin ”Rasistihemmot” ovat sarjakuvassa päätyneet.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut yhteensä noin 900 000 eurolla kuntien nuorisotoimien yhdenvertaisuutta edistäviä ja vihapuhetta ennalta ehkäiseviä hankkeita.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet