Viranomaiset harjoittelivat suurta evakuointitilannetta – millainen olisi evakkomatka 2020-luvulla?

1 min 15.9.2022 YLE Uutisluokka

Viisi maakuntaa osallistui aluehallintoviraston valmiusharjoitukseen , missä käytiin läpi kuinka maakunnat ottaisivat vastaan satoja tuhansia sodan jaloista turvaan siirrettäviä ihmisiä. Osallistuneet maakunnat olivat Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Keski-Suomi.

Kuvitteellisen tilanteen avulla voidaan ennakoida mitä tapahtuisi, jos Itä-Suomen maakunnat pitäisi tyhjentää ihmisistä sodan tai sen uhkan vuoksi, ja maassa vallitsisi poikkeusolot.

Valmiussuunnitelmiin ei ole kirjattu, mikä maakunta millekin alueelle tyhjennettäisiin tai mihin yksittäiset ihmiset siirtyisivät turvaan. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston johtaja Tarja Wiikinkoski kuitenkin sanoo, että kaiken suunnittelun ja harjoittelun perustana on, että siirrot tapahtuvat idästä länteen – päinvastaiseen suuntaan tehtäviä väestönsiirtoja ei ole harjoiteltu.

Suuri osa evakkoon lähtijöistä joutuisi taittamaan matkan omalla autolla.

– Harjoituksia varten tehdään arvioita, ja ne vaihtelevat alueittain 70–80 prosentin välillä. Se kuitenkin tiedetään, että luku on suuri, Wiikinkoski kertoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet