Yhä useampi alle 18-vuotias muuttaa pois kotoa – vapaus tuo mukanaan lisää vastuuta

3 min 16.12.2022 YLE Uutisluokka

Aiempaa useampi nuori muuttaa jo varhain pois kotoaan. Itsenäisesti asuvien 16–18-vuotiaiden määrä Suomessa on kasvanut muutamassa vuodessa useilla tuhansilla.

18-vuotias Ursula Ahonen on asunut yksin jo runsaan vuoden Tampereella. Ensin hän muutti ystäviltään vapautuneeseen soluasuntoon. Nyt hän asuu kaksiossa Hervannassa.

Ahonen opiskelee Tampereella lukiossa. Hän sanoo, että muutto omilleen toi uudenlaista vapautta.

– Saa itse päättää kaiken mitä tekee, eikä ole oikeastaan tilivelvollinen kenellekään. Ei joudu kertomaan vanhemmille ihan kaikkea. On itse vastuussa siitä, mitä tekee, Ahonen sanoo.

Vaikeimmaksi asiaksi hän nimeää Kela-koukerot. Selvittelyä on vaatinut esimerkiksi se, miten vanhempien tulot vaikuttavat opintorahaan.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet