Yläkoululaiset laittoivat kuntoon ison leirikeskuksen

2 min 29.10.2021 YLE Uutisluokka


Korona-aikana lasten ja nuorten leirit ovat olleet tauolla. Syyslomaviikolla lappeenrantalaisnuorilla oli pitkän tauon jälkeen mahdollisuus päästä nauttimaan leirielämästä työnteon parissa.

Yläkouluikäisille suunnattu leiri järjestettiin Asinsaaren leirikeskuksella Taipalsaarella. Kiinnostus leiriä kohtaan oli huipussaan, sillä leirille haki töihin kolmisenkymmentä lappeenrantalaisnuorta. Heistä pääsi mukaan yhdeksän arpomalla valittua onnekasta.

Leirin ideana on, että nuoret pääsevät opettelemaan työelämän taitoja ja viettämään vapaa-aikaa hyvässä porukassa. Nuorille maksetaan työstä 6,50 euron tuntipalkkaa. Kolmen päivän työstä nuorten taskuun kilahtaa hieman alle sata euroa.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet