Perussuomalaiset on noussut SDP:n ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. Muutos palauttaa puolueiden keskinäisen järjestyksen koronakriisiä edeltäneeseen tilanteeseen.
Perussuomalaiset onnistui kasvattamaan kannatustaan marraskuun aikana puolueista eniten, lähes puolentoista prosenttiyksikön verran. 20,9 prosentin kannatus on puolueelle korkein sitten alkuvuoden, jolloin perussuomalaiset oli edellisen kerran kannatusmittauksissa piikkipaikalla.
SDP:n kannatus laski hieman ja on nyt 20,6 prosenttia. Pääministeripuolueen kannatus on huvennut kahdessa peräkkäisessä mittauksessa lokakuusta lähtien. Kokoomukselle kannatusmittaus toi jälleen huonoja uutisia. Syksyllä mittauksesta toiseen luisunut kannatus on vajonnut jo hieman alle 16 prosenttiin.
Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on 55,9 prosenttia ja opposition kannatus 44,1 prosenttia. Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on laskenut puoli prosenttiyksikköä, kun taas opposition kannatus on vastaavasti noussut puoli prosenttiyksikköä.