Yli puolet maapallon asukkaista on tulevaisuudessa ylipainoisia

2 min 14.4.2023 YLE Uutisluokka

Tuoreen raportin mukaan yli puolet maailman ihmisistä on liikalihavia vuoteen 2035 mennessä. Ylipaino tuo tullessaan kantajalleen sairauksia ja yhteiskunnan terveydenhuoltokulut kasvavat. 

Maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa yhteistyötä tekevä ylipainojärjestö World Obesity Federation arvioi, että yli puolet maailman väestöstä on ylipainoisia vuonna 2035. Vuonna 2020 ylipainoisten osuus väestöstä oli 38 prosenttia.

Liikakilot lisäävät diabetestä, verenpainetauteja ja sydänsairauksia. Terveyshaittojen hinnaksi on arvioitu 4 biljoonaa dollaria.

Myös nuorten lihavuuslukujen ennustetaan kasvavan. Terveydenhuollolle tämä tuo uudenlaisia haasteita.

Houkutuksille altis ihminen tarvitsee holhousta. Ruokaympäristön olisi hyvä olla terveellinen. Epäterveellisen ruoan verotuksen kiristämistä pohditaan ja toisaalta terveelliseen ruokaan kannustetaan.

Ratkaisuja haetaan myös lääketieteestä. Lääketieteessä on tehty valtavia harppauksia, lihavuuslääkkeet ovat aiempaa turvallisempia. Ihmisen kylläisyyttä muokataan lääkkeillä niin, ettei houkuttelevia herkkuja syötäisi liikaa. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet