Kansallisteatteri haluaa teinit teatteriin

2 min 14.11.2019 YLE Uutisluokka

Suomen Kansallisteatteri aloittaa nuorten teatteriosaston toiminnan. Tavoitteena on saada teinit teatteriin, ja nuorten ääni kuuluviin myös esitysten sisällöissä. 

Kansallisteatterilla on sama huoli kuin monilla muillakin suurilla taidelaitoksilla: yleisö ikääntyy.

– Kansallisteatteri on instituutio, johon liittyy ehkä hyvinkin yleviä mielikuvia. On kauhean tärkeä signaali nuorten suuntaan, että sellainen talo avaa ovensa nuorille, ja ottaa heidät selkeästi mukaan sekä yleisönä että tekijöinä, sanoo ohjaaja ja nuorten teatterin vetäjä Satu Linnapuomi.

Nuorten teatteri tuo Kansallisteatteriin uuden tavan tehdä ja seurata teatteria. Esitykset voivat esimerkiksi tapahtua samanaikaisesti eri huoneissa, joiden välillä yleisö siirtyy kohtausten vaihtuessa. Esityksiä halutaan laajentaa myös verkkoon ja sosiaaliseen mediaan.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet