Siirry
Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä

Laivoista halutaan kevyempiä, jotta ne veisivät vähemmän polttoainetta

26.2.2020 / YLE UUTISLUOKKA

Isot matkustajalaivat voivat painaa jopa kymmeniä tuhansia tonneja. Laivan painoa voi keventää esimerkiksi kevyemmillä rakennusmateriaaleilla.

Raumalla laivoja rakentavan RMC:n varatoimitusjohtaja Timo Suistio kertoo, että kaikki painoon liittyvät asiat ovat erittäin tärkeitä laivan suunnittelussa. Ne vaikuttavat suoraan muun muassa laivan painopisteen sijaintiin ja sitä kautta esimerkiksi laivan kokoon.

Painolla on suora vaikutus myös aluksen energiatehokkuuteen. Asia on hyvin merkittävä, sillä Suistion mukaan puolet varustamojen kuluista on polttoainekuluja.

Lisää samasta teemasta