Maahanmuuttovirasto on kiristänyt turvapaikkalinjaansa

2 min 26.3.2018 YLE Uutisluokka

Maahanmuuttovirasto on kiristänyt rajusti ratkaisulinjaansa turvapaikkapaikkapäätöksissä, vaikka lainsäädäntö ei ole juuri muuttunut. Irakilaisten turvapaikkapäätöksiä vertaillut tutkimus osoittaa, että ihmisten kertomuksiin kidutuksesta tai väkivallasta uskotaan paljon huonommin kuin aikaisemmin.


Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin sekä Yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimuksen mukaan Maahanmuuttoviraston linja kansainvälistä suojelua hakevien, irakilaisten 18–34 vuotiaitten nuorten aikuisten turvapaikkapäätöksissä on jyrkentynyt rajusti vain muutamassa vuodessa.

Julkisessa keskustelussa on pohdittu, ovatko myöhemmin Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat jollain lailla erilaisia kuin aiemmin suojaa hakeneet. On väitetty, että yksin tulleiden miesten määrän kasvu selittäisi kielteisten päätösten kasvanutta määrää. Tutkijat eivät tällaista muutosta havainneet.

Kun ihminen hakee kansainvälistä suojaa, päätöksentekijä arvioi, joutuisiko hakija vainon tai vakavan vaaran kohteeksi lähtömaassaan. Pelkkä aiemmin koettu vaino ei ole peruste kansainväliselle suojelulle, vaikka EU:n direktiivi sanoo, että se on vahva ennuste tulevaisuuden vainosta tai vaarasta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet