Paniikkihäiriö on nuorten naisten vitsaus

1 min 26.5.2016 YLE Uutisluokka

Paniikkihäiriö on yleistynyt nuorilla naisilla. Jo noin joka kymmenes 25-35 -vuotias nainen tietää sairastavansa paniikkihäiriötä. Syy yllättävään sairastumiseen on usein suuri tai stressaava elämänmuutos.

Paniikkikohtaus on voimakas pelkotila, joka syntyy ilman havaittavaa syytä. Oireita ovat huimaus, käsien tärinä, sydämen tykytys ja hengenahdistus. Kun saa paniikkikohtauksen, saattaa tuntua siltä että kuolee siihen paikkaan tai tulee hulluksi.

 

Yksi oireista on liikahengittäminen. Siihen auttaa paperipussiin hengittäminen. Se rauhoittaa hengitystä, ja näin elimistöstä ei pääse poistumaan niin paljon hiilidioksidia. Kun hiilidioksidipitoisuus madaltuu, se aiheuttaa neurologisia oireita, kuten huimauksen tunnetta, tykytystä ja puutumisen tunnetta.

 

Paniikkihäiriötä hoidetaan terapialla ja mielialalääkkeillä. Useimmiten hoito vähentää kohtauksia, tai ne katoavat kokonaan. Myös terveet elämäntavat ovat tärkeitä tekijöitä hoidossa.

 

Paniikkihäiriö on kaksi kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä. Suurin osa potilaista on nuoria, n. 20-vuotiaita naisia. Toistaiseksi ei ole löydetty selitystä sille, miksi juuri naiset saavat niin paljon enemmän paniikkikohtauksia. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet