Yle teettää ulkopuolisen selvityksen toiminnastaan

2 min 27.2.2017 YLE Uutisluokka

Yleisradio teettää journalistisesta päätöksenteostaan ja toiminnastaan ulkopuolisen selvityksen. Sen tekee Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää. Selvitys julkaistaan toukokuussa.


Yleisradion hallitus sekä vastaavat toimittajat ovat päättäneet teettää talon journalistisesta päätöksenteosta ulkopuolisen selvityksen. Ylen toiminnasta on käyty julkisuudessa keskustelua jo kolme kuukautta.

– Uskomme, että Ylen journalistinen päätöksenteko kestää läpivalaisun, sanoo Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen.

Yle-kohu alkoi viime marraskuussa, kun Yle uutisoi pääministeri Juha Sipilän sukulaisten omistaman yrityksen puolen miljoonan euron tilauksesta kaivosyhtiö Terrafamelle. Sipilä suuttui uutisesta, ja myöhemmin julkisuudessa on väitetty, että Yle olisi alistunut poliittiseen painostukseen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet