Kalevalaa kutsutaan Suomen kansalliseepokseksi. Kalevalan katsotaan kuuluvan koko maailmalle tärkeään kirjalliseen perintöön, maailmankirjallisuuteen. Kalevalan päivä on suomalaisen kulttuurin päivä. Se on myös vakiintunut liputuspäivä.

Kalevala perustuu 1800-luvulla koottuihin kansanrunoihin. Elias Lönnrot teki 1800-luvun alkupuolella lukuisia runonkeruumatkoja Suomessa ja itärajan takana suomensukuisten kansojen asuinalueilla. Lönnrotin kokoaman Vanhan Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 herätti kansallisen itsetunnon. J.L. Runeberg vertasi teosta kreikkalaisen taiteen saavutuksiin. Uusi Kalevala ilmestyi vuonna 1849. 

Kalevalainen runous perustuu kalevalaiseen runomittaan, kalevalamittaan. Ennen runojen taltioimista ne siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena perintönä, yleensä laulaen. Usein laulua säestettiin kanteleella.
Kalevalainen runous kertoo elämän koko kirjosta, arjesta, juhlasta, historiallisesta tapahtumista. Siihen kuuluu myös loitsuja ja rukouksia, tervetulotoivotuksia ja surunvalitteluja. Kalevalaa on käännetty 60 eri kielelle.