Euroviisuedustaja Käärijän bolero katosi ja löytyi – näin räikeän vihreä asu syntyi

2 min 24.3.2023 YLE Uutisluokka

Kun UMK-voittaja Käärijän hihat katosivat, Ylen pukutiimiltä eivät kärähtäneet hihat, vaan he käärivät hihat ja ryhtyivät ompelemaan. Tekijöiden keskuudessa bolero kulkee nimellä ”kaalimato”.

– Olin ensin, että ei voi olla totta! kuvailee tunnelmiaan Yleisradion pukusuunnittelija Elina Lario, kun hän sai kuulla Käärijän vihreän viisuboleron kadonneen.

Paniikkiin pukusuunnittelijalla ei kuitenkaan ollut aihetta, sillä jo heti Käärijän UMK-voiton jälkeen oli tehty päätös, että kaikki esityksessä tarvittavat vaatteet valmistetaan tuplana.

– Jos vaikka kaatuu kahvia tai hihat syttyvät palamaan.

Käärijän neonvihreä bolero katosi Helsingissä lauantaina 11.3. Käärijä ilmoitti asiasta sosiaalisessa mediassa ja arveli hihojen pudonneen keikkamatkalla auton takaluukusta tielle.

Tieltä hihat sisältänyt pukupussi myös löytyi. Helsingin Malmilta sen poimi talteen espoolaisen Kirsi Guptan poikaystävä, mutta kummallakaan ei ollut käsitystä, kuinka tärkeästä asusteesta oli kyse. Onneksi Guptan 8- ja 9-vuotiaat pojat osasivat välittömästi yhdistää löydön Käärijään. Esiintymisasunsa löytymisestä huojentunut artisti palkitsi pojat ja perheen herkuilla ja kukilla.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet