Pääministeri Juha Sipilä jatkoi perjantaina sote-uudistuksen synnyttämän hallituskriisin selvittelyä. Sipilä tunnusteli hallituspuolueiden kompromissien rajoja.
Puhjenneen poliittisen kriisin keskiössä on sote-uudistus eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus.
Tarkoituksena on tehostaa tapaa, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita
Suomessa tarjotaan. Keskeistä uudistuksessa on, että uusi palvelurakenne
perustuu kuntaa suurempiin itsehallintoalueisiin eli sote-alueisiin. Itsehallintoalueet
voivat tuottaa alueensa palvelut itse tai hankkia niitä esimerkiksi yrityksiltä
ostamalla. Tässä mallissa vaikkapa Lohja ja Muonio olisivat
kumpikin osa seutunsa sote-aluetta, joka vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon
palveluista.
Hallituspuolueet ovat erimielisiä sopivasta sote-alueiden määrästä. Keskusta on
ajanut hyvin hajautettua mallia, jossa sote-alueita olisi 18. Kokoomus on
kannattanut ennen kaikkea viiden, mutta enintään 12 alueen mallia.
Perussuomalaisten kanta on sijoittunut näiden kahden näkemyksen väliin.
Uudistuksessa taistellaan vallasta. Sote-alueista on tarkoitus tehdä
itsehallintoalueita, joilla on vaaleilla valittavat päätöksentekijät. Puolueiden
kannatus taas vaihtelee ympäri Suomen. Keskusta olisi 18 alueen mallissa suurin
puolue yhdeksällä sote-alueella, jos pohjana käytetään vuoden 2012 kuntavaalien
tuloksia. Se siis hyötyisi sote-alueiden suuresta määrästä. Viiden sote-alueen
mallissa kokoomus taas olisi suosituin puolue kolmella alueella.
Perjantaina klo 18.30 ei ollut vielä selvillä, miten hallituksen neuvotteluissa
käy.