”Jos tätä vettä juo, voi saada syövän” – monen yhdysvaltalaisen vesilasissa on myrkkyä

2 min 2.5.2018 YLE Uutisluokka

Yhdysvalloissa puhtaan juomaveden saannissa on suuria vaikeuksia, erityisesti pikkukaupungeissa. Yhdysvalloissa valtaosa vesijärjestelmistä on peräisin 1950- ja 1960-luvuilta. Vuosikymmenen aikana yli 60 miljoonaa amerikkalaista on altistunut terveydelle vaaralliselle juomavedelle.

 
Etelä-Texasissa sijaitseva Beevillen kaupunki on saanut viime vuosien aikana ympäristöviranomaisilta useita huomautuksia raja-arvot ylittävistä kemiallisista yhdisteistä juomavedessä.

Pikkukaupungin juomavedestä on löydetty vedenpuhdistamiskloorauksen yhteydessä syntyneitä kloorautuneita orgaanisia yhdisteitä, trihalometaaneja. Niistä osan on todettu aiheuttavan syöpää.

Texasin A&M yliopiston apulaisprofessori Manuel Teodoron mukaan Yhdysvaltain vesi-infrastruktuurin tila on nyt sellainen, että luvassa on enenevässä määrin ongelmia puhtaan veden saamisen kanssa. Juomavesi voi saastua hänen mukaansa joko niin, että putket rikkoutuvat tai niin, että vedenpuhdistuslaitoksessa ei resurssi- tai osaamispulan vuoksi saada vettä puhdistettua.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet