Vuotsolainen Jouko Hetta on kesän työstänyt perinteistä turvekotaa, joka nykyään on jo lähes harvinaisuus. Nyt valmistuva turvekota rakentuu perinteisen korvakodan mallin mukaisesti kokonaan maan päälle.
Saamelaiset ovat asuneet turvekodissa eli kammeissa, ennen kuin hirsi- ja lautarakennukset yleistyivät. Näin oli esimerkiksi Utsjoella vielä 1950-luvulle asti. Vielä 1970- ja 1980-luvulla ne olivat yleisiä kalastaja- ja porosaamelaisten keskuudessa.
Nykyään turvekodat eivät ole enää yleisessä käytössä, mutta joitakin turvekammeja käytetään vielä esimerkiksi kalastustukikohtana.
Myös Hettan kotipalkisen, Lapin paliskunnan, vasanmerkityspaikoilla on yhä vanhoja turvekotia. Silti Hettalla oli vaikeuksia löytää tietoa kodan rakentamisesta.
– Netissä ei tietoa paljoa ollut. Ilmeisesti niitä ei enää rakenneta. Minulla oli kuitenkin sukulainen, joka aikoinaan kertoi ja neuvoi.