Kaustislainen viulunsoitto pääsi Unescon listalle

2 min 20.12.2021 YLE Uutisluokka

Etenkin kahdeksasluokkalaisten kestävyyskunto on laskenut kahden viime vuoden aikana. Myös keskivartalon lihaskunto oli heikentynyt edellisvuoteen verrattuna.

Kaustislainen viulunsoitto on päässyt Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Kyse on vasta toisesta kansallisesta kohteesta listalla; aiemmin mukaan on päässyt suomalainen saunakulttuuri.

Viululla on kiistämätön rooli Kaustisella, mutta perinteeseen kuuluvat yhtälailla esimerkiksi kuorolaulu ja kantele. Kanteleperinne on alueella on sekin vahva, vaikka kantele soikin vain harvoin yhdessä viulujen kanssa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet