Keskittymiskykymme on puolittunut 20 vuodessa – tutkija: aivomme ovat kestokykynsä äärirajoilla

1 min 29.11.2023 YLE Uutisluokka

Aivotutkija Mona Moisalan mukaan jatkuva pomppoilu tehtävästä toiseen ja kiireen tuntu ovat lisääntyneet merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana.

47 sekuntia. Se on nykyisin keskimääräinen aika, jonka jälkeen keskeytämme tehtävämme näyttöpäätteen edessä ja suuntaamme huomiomme jonnekin muualle. Klikkaamme esimerkiksi toiselle välilehdelle tai käymme vastaamassa äänimerkillä piipanneeseen meiliin tai pikaviestiin.

Yhdysvaltalainen professori Gloria Mark on työryhmineen tutkinut jo parinkymmenen vuoden ajan ihmisten keskittymiskykyä heidän käyttäessään digitaalisia laitteita.

Vertailun vuoksi: vuonna 2004 vastaava aika oli Markin tutkimusten mukaan keskimäärin noin kaksi ja puoli minuuttia. Vuonna 2012 se oli laskenut 75 sekuntiin.

Nykyinen aika, 47 sekuntia, on pysynyt samana jo 5–6 vuoden ajan.

Parissakymmenessä vuodessa tulos on siis pudonnut reilusti yli puolet pienemmäksi. Aivotutkimuksesta väitellyt psykologian tohtori Mona Moisala ajattelee tulosten kertovan paljon ajasta, jossa elämme.

– Huima muutos kertoo siitä, että jatkuva pomppoilu tehtävästä toiseen ja kiireen tuntu ovat lisääntyneet merkittävästi kahden vuosikymmenen aikana sekä työ- että vapaa-ajalla, Moisala sanoo.

Katso oheinen video ja tee 15 minuutin aistiharjoitus. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet