Koulut ilmoittavat nyt herkemmin oppilaiden rikosepäilyistä – eniten ilmoituksia alle 15-vuotiaista

1 min 8.2.2023 YLE Uutisluokka

Koulut tekevät entistä herkemmin rikosilmoituksia oppilaistaan. Useimmiten koulun tekemässä rikosilmoituksessa on kyse väkivallasta nuorten välillä. Sivullisen voi olla vaikea määritellä, miten vakavasta tilanteesta on kysymys.

Rikosilmoitusten lisääntyminen on havaittu moniammatillisissa ankkuritiimeissä, joissa on poliisin lisäksi mukana pääasiassa sosiaali-, terveys- ja nuorisotyötä tekeviä. Tiimin tietoon tulevat kaikki alle 15-vuotiaista tehdyt rikosilmoitukset.

Ilmoitusmäärien kasvu näkyy myös Tampereella. Eniten ovat lisääntyneet ilmoitukset epäillyistä väkivaltarikoksista. Syy rikosilmoitusten sumaan voi olla se, että lain määräämä ilmoitusvelvollisuus tunnetaan kouluissa entistä paremmin. Monissa kouluissa ilmoituskynnys pidetään tarkoituksella matalalla.

– Esimerkiksi nyt vaikka kuminpaloilla heittely. Jos se toistuu ja kohdistuu jatkuvasti samoihin henkilöihin, siitä voidaan tehdä rikosilmoitus, kuvaa tamperelaisen Ahvenisjärven koulun rehtori Ilpo Nybacka.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet