Kymmenesosa suomalaisista syö masennuslääkkeitä

1 min 26.5.2016 YLE Uutisluokka

Yli 400 000 suomalaista syö masennuslääkkeitä. Lääkkeiden käyttö on kasvanut, koska yhä useampi hakee lääkäristä apua masennukseen ja muihin mielen sairauksiin.

 

Tehokkain hoito masennukseen on psykoterapian ja mielialalääkityksen yhdistelmä. Terapiaan pääsy on kuitenkin vaikeaa, ainakin jos siihen haluaa Kelan rahallista tukea. Siksi monelle jää hoidoksi vain lääkkeet. Alle kymmenesosa masennuslääkkeitä käyttävistä pääsee Kelan korvaamaan terapiaan.

 

Nuoret masennuspotilaat pyritään ohjaamaan terapiaan. Voi kuitenkin kulua useita viikkoja ennen kuin terapia pääsee alkamaan, ja sinä aikana aloitetaan usein lääkehoito. Nuorisopsykiatrit eivät kuitenkaan pysty seuraamaan miten lääkkeet toimivat ja millaisia sivuvaikutuksia nuorella esiintyy.

 

Lääkkeet eivät kuitenkaan aina auta. Mielialalääkkeistä voi tulla nuorelle entistä pahempi olo. Tilanne muuttuu tukalaksi kun nuori sanoo, ettei lääkkeistä ole apua, mutta häntä ei uskota. Vanhemmat saattavat käskeä syömään lääkkeet, kun lääkäri kerran on ne määrännyt.

 

Masennuslääkkeiden käytöstä voi tulla sivuvaikutuksia, kuten väsymystä ja itsetuhoisuutta. Myös aggressiivisuus voi lisääntyä, mikä on erityisen vakavaa silloin kun potilaalla on jo valmiiksi voimakkaita vihan tunteita. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet