Mielenterveyden kriisityön puhelimeen ja tukichattiin tarvitaan nopeasti lisää päivystäjiä

2 min 27.9.2022 YLE Uutisluokka

Valtakunnallinen kriisipuhelin ja Sekasin-chat tarjoavat matalan kynnyksen keskusteluapua, joka saattaa joskus pelastaa ihmishengen. Itsetuhoiset ajatukset ovat lisääntyneet pandemia-aikana. Korona-aikana yhteydenottojen määrä on kasvanut valtavasti, ja vapaaehtoisia päivystäjiä tarvitaan lisää. Etenkin nuorten yhteydenotot ovat lisääntyneet viime vuosina.

Uusia vapaaehtoisia koulutetaan parhaillaan Mieli ry:n kriisikeskuksissa eri puolella Suomea ja verkossa.

Sekasin-chattiin tulee vuosittain nuorilta noin 170 000 yhteydenottoa, joista vain joka viidenteen pystytään vastaamaan. Kriisipuhelimeen joka kolmas soittaja pääsee läpi. Viime vuonna puheluita tuli noin 300 000.

Koronaa edeltävästä ajasta kasvua oli noin 100 000 soittoa. Tänä vuonna puheluita tulee tätäkin enemmän. Nuoret hakevat nyt runsaasti apua kriisitilanteisiin.

– Sinne ihan kärkeen nousevat monenlaiset ihmissuhdeasiat. Puhelimen päätarkoitus on olla itsemurhia ehkäisevä puhelin, sanoo vapaaehtoisia kouluttava kriisityöntekijä Sari Romunen Kuopion kriisikeskuksesta.

Nuorten keskustelutarpeen lisääntyminen on näkynyt jo ennen koronaa. Suorituspaineet elämässä kasaantuvat nuorelle yhä aikaisemmin, sanoo Mieli ry:n kriisitoimintojen päällikkö Susanna Winter.

– Nuoren pitää tietää varhain, mitä hänestä tulee. Kolmekymppisenä pitäisi olla jo elämä valmiina.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet