Näin sähkökatko vaikutti uimahalliin ja kouluun – hämärässä ruokailu ei oppilaita haitannut

2 min 16.10.2023 YLE Uutisluokka

Orimattilassa alkoi keskiviikkoaamuna noin kello kahdeksan laaja sähkökatko, joka vaikutti ainakin keskustassa ja sen lähialueilla. Sähköttä jäivät uimahalli, keskuskeittiö ja koulu. 

Kuntia on viime vuodesta alkaen patisteltu päivittämään varautumissuunitelmiaan mahdollisen sähköpulan vuoksi. Päijäthämäläinen Orimattila pääsi testaamaan, miten suunnitelmat toimivat käytännössä, kun parin tunnin sähkökatko pimensi osan kaupungista.

Kaupunki joutui muun muassa sulkemaan uimahallin, koska katko sekoittaa vedenkäsittelyjärjestelmän toiminnan. Kaupungin kuntosalilla sähköllä toimivat pukukaappien lukot jäivät toviksi säppiin, mutta ne saatiin auki varavirralla.

Sähkokatko sotki arjen myös Jokivarren koulun keittiössä. Kun kirjolohikiusausta ei saatukaan ajoissa tarjolle, henkilökunta teki tilalle kylmän aterian. Tämä onnistui, koska varastoon on koottu muun muassa säilykkeitä.

– Sujuva aamu oli koulunkäynnin puolesta. Viime vuonna teimme suunnitelmat varautumiseen, joten luokista löytyi varavaloja ja vessoihin mukaan otettavia pikkulamppuja, Jokivarren koulun rehtori Antti Ketonen sanoi.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet