Nuorten yrittäjien määrä on kasvussa – Anniina Saksanen päätti perustaa yrityksen 22-vuotiaana

3 min 12.1.2023 YLE Uutisluokka

Vuoden 2019 nuorisobarometrin mukaan lähes 30 prosenttia nuorista haluaa kokeilla yrittäjyyttä jossain vaiheessa työuraa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 alle 35-vuotiaita yrittäjiä oli vähän yli 41 000. Nuorten yrittäjien määrä on kasvanut neljässä vuodessa parilla tuhannella.

24-vuotias Anniina Saksanen pyörittää yrittäjänä omaa kauneudenhoitoyritystä. Saksanen ei aluksi haaveillut ryhtyvänsä yrittäjäksi, vaikka lähipiirissä yrittäjiä onkin.

– Ajattelin, että en ikinä ala yrittäjäksi. Se vaikutti hankalalta eikä yhtään omalta jutulta.

Jäätyään äitiyslomalle järjestyksenvalvojan töistä Saksasen mieli muuttui ja nyt hän on työskennellyt yrittäjänä jo parin vuoden ajan.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet