Poikien fyysisen kunto on parantunut, vaikka rapakuntoisia koululaisia on vielä paljon

3 min 15.12.2023 YLE Uutisluokka

Syyskuun Move!-mittauksissa yhä harvemmalla pojalla oli alhainen fyysinen toimintakyky. Tyttöjen tulokset pysyivät ennallaan tai hieman parantuivat viime vuodesta.

Peruskoulun 5.- ja 8.-luokkalaisten poikien fyysinen toimintakyky on vahvistunut valtakunnallisesti. Tytöillä useita vuosia kestänyt fyysisen toimintakyvyn heikentymisen trendi näyttää tasaantuneen.

Kokonaiskuva lasten ja nuorten fyysistä toimintakykyä mittaavan Moven uusimmista tuloksista onkin varovaisen positiivinen, sanoo Move!-järjestelmän kehittämispäällikkö Mikko Huhtiniemi Jyväskylän yliopistosta.

– Hyvä olla varovainen tulkinnoissa, että nähdään, mihin suuntaan trendi jatkuu tulevina vuosina. Mutta nyt ainakin jo useamman vuoden pojilla on tietyissä osa-alueissa positiivista kehitystä. Kyllähän se kertoo, että jotain on tehty hyvin, Huhtiniemi sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet