Poliisikoiran työtehtävät ovat muuttuneet – hajuaisti on hampaita tärkeämpi

2 min 30.1.2023 YLE Uutisluokka

Poliisilla on vuosittain 12 000 poliisikoiratehtävää. Suurin osa tehtävistä vaatii voimankäytön sijaan tarkkaa nenää.

Poliisi hankkii vuosittain 30–40 uutta koiraa. Ne sijoittuvat alueellisen tarpeen mukaan eri puolille Suomea. Poliisikoirilla on vuosittain 12 000 tehtävää.

Voimankäyttötilanteita tulee nykyisin vastaan vähemmän. Niiden sijaan nenänkäyttöä vaativien tehtävien määrä kasvaa.

14 viikkoa vanha Baro-saksanpaimenkoira kurkkii häkkinsä kaltereiden takaa uteliaana. Se on yksi Suomen poliisin 258 poliisikoirasta.

Baro on kulkenut ohjaajansa mukana Jyväskylän poliisiaseman työtehtävissä jo marraskuun loppupuolelta saakka. Toistaiseksi se saa vielä koisia häkissään sillä välin kun poliisikoiraohjaaja, vanhempi konstaapeli Lahtinen, on tosipaikan edessä.

Baron on määrä olla valmis partiokoira syksyllä 2025. Sen tehtäviin kuuluvat siis henkilö- ja esine-etsintä sekä voimankäyttötilanteet, joissa tarvitaan koiraa. Lisäksi Barolle tullaan kouluttamaan laitoksen päättämä erikoistehtävä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet