Riisi aiheuttaa metaanipäästöistä 12 prosenttia, mikä vastaa puoltatoista prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä. Riisi on ilmastolle liki yhtä vahingollinen kuin lentomatkailu.
Ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt riisin viljelyyn. Viime kesän valtavat tulvat Pakistanissa surmasivat 1 739 ihmistä ja tuhosivat infrastruktuuria sekä veivät mukanaan myös 15 prosenttia maan riisisadosta. Suurin riisintuottajamaa Kiina menettää äärisäiden vuoksi vuosittain 5 prosenttia sadosta, ja pahempaa voi olla luvassa.
– Jos ilmasto lämpenee yli 2 celsiusastetta, riisisatojen pieneneminen voidaan nähdä myös globaalilla tasolla, väitöskirjatutkija Sara Heikonen Aalto-yliopistosta sanoo.
Riisin viljely liittyy vahvasti veteen. Yhden riisikilon tuotantoon sitä kuluu 3 000–5 000 litraa. Jopa kolmannes maailman kasteluvedestä käytetään riisin viljelyyn.
Kun vedestä on pulaa tai sitä on liikaa, riisinviljelijä on pulassa. Ilmastonmuutoksen myötä kuivuuskaudet pitenevät ja sateet rankkenevat.
Ilmastonmuutos myös nostaa merten pintaa, mikä puolestaan lisää jokien suistoalueiden suolapitoisuutta ja vaikeuttaa riisinviljelyä.