Selkämereltä on kerätty kilometrin verran kalastajien kadonneita verkkoja

2 min 19.9.2019 YLE Uutisluokka

Mereltä on löydetty useita kalastajien menettämiä pyydyksiä eli niin sanottuja haamuverkkoja. Mereen jääneet kalastusvälineet halutaan poistaa, koska niistä on monenlaista haittaa. 

Kalastajilta hukkaan menneitä pyydyksiä eli niin sanottuja haavuverkkoja on etsitty elokuusta lähtien Merikarvian ja Pyhärannan väliseltä merialueelta.

Mereen jääneistä verkoista on monenlaista haittaa. Niihin voi edelleen tarttua kaloja ja myös esimerkiksi lintuja tai hylkeitä. Ne voivat myös jäädä potkureihin ja haitata ammattikalastusta.

Maailmanlaajuisesti haamuverkkojen osuus on jopa kymmenen prosenttia kaikesta meressä olevasta muovijätteestä. Esimerkiksi Norjassa haamuverkkoja etsitään vuosittain.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä