Siirtolaisen unelma diplomaatin urasta vaihtui kodittoman arkeen

2 min 20.12.2023 YLE Uutisluokka

Mohamed Condésta piti tulla diplomaatti, mutta hän päätyikin kodittomaksi Ranskaan. Paluuta kotiin Guineaan estää mahdoton reitti takaisin ja häpeä.

Puoli vuotta Ranskan kaduilla ovat tehneet tehtävänsä, ja katumus on alkanut hiipiä parikymppisen Mohamed Condén mieleen. Paluu kotimaahan Guineaan on käynyt mielessä. Mutta jos Condé haluaisi lähteä takaisin, olisiko se edes mahdollista? Euroopasta ei noin vain pääse pois, vaikka haluaisikin.

Samaan tilanteeseen päätyy Condén tavoin moni muukin. Siirtolaisia ja turvapaikanhakijoita tulee Eurooppaan yhä enemmän. Pelkästään Italiaan on saapunut tänä vuonna noin 150 000 ihmistä Välimeren yli. Se on ennätysmäärä sitten vuoden 2016.

Suomen lukemat ovat huomattavasti pienempiä: marras-joulukuussa itärajan yli on tullut yli 1000 turvapaikanhakijaa. Suomen on mahdotonta palauttaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät ole oikeutettuja turvapaikkaan. Näin on todennut muun muassa presidentti Sauli Niinistö.

Muualla EU:ssa tilanne on samankaltainen. Unionin maat onnistuivat palauttamaan viime vuonna vain alle neljäsosan niistä, joiden olisi lain mukaan pitänyt lähteä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet