Tekniikan opiskelijoita revitään hyväpalkkaisiin töihin

2 min 29.10.2019 YLE Uutisluokka

Pula koulutetusta työvoimasta uhkaa teknologiateollisuuden kasvua. Teknologiateollisuus haluaa, että tekniikan alan opiskelijamääriä lisättäisiin useilla tuhansilla vuodessa.

Selvityksen mukaan teknologiateollisuuteen tarvitaan vuosittain yli 9 000 uutta tekniikan osaajaa. Tulevaisuudessa pulaa on erityisesti diplomi-insinööreistä. Etenkin korkeasti koulutetun työvoiman tarve on Teknologiateollisuus ry:n tekemän tuoreen selvityksen perusteella suuri.

– Tällä hetkellä osaajapula on niin kova, että meillä on isoja haasteita saada opiskelijoita suorittamaan opintonsa loppuun, koska työelämän imu on niin vahva, kertoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Teknologiateollisuus ry:n  kasvun ja uudistumisen johtaja Laura Juvosen mukaan korkeakoulutuksen lisääminen on paras keino estää yritysten lähteminen pois Suomesta ja toisaalta houkutella kansainvälisiä yrityksiä Suomeen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet