Verkkokaupan muovit sotkevat kierrätystä

2 min 23.5.2018 YLE Uutisluokka

Verkkokaupan kautta Suomeen saapuva muovitavara ja -pakkaukset ovat hankalia muovinkierrätykselle. Esimerkiksi Kiinassa tuotetuista muoveista puuttuvat materiaalimerkinnät. Kotitalouksista kerätty muovijäte käsitellään Suomessa Riihimäellä Fortumin muovijalostamolla.

Muovipakkaukset ovat elintarviketeollisuudelle ja kaupalle edelleen erittäin tärkeitä jo pelkästään logistiikan ja säilyvyyden kannalta. Muoveille etsitään kuitenkin jatkuvasti korvaavia tuotteita, toteaa Elintarviketeollisuusliiton johtaja Heli Tammivuori.

Muovit ovat viimeaikoina olleet paljon esillä valtameriin kertyvien valtavien muovilauttojen takia. Paljon on puhuttu myös vaatteissa ja kosmetiikassa käytetyistä mikromuoveista ja niiden joutumisesta viemärien kautta vedenpuhdistamoihin. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä