WHO: veden mikromuovi ei ole terveysriski

2 min 27.8.2019 YLE Uutisluokka

Mikromuovit ovat vakava haitta ympäristölle, mutta ihmisen terveydelle niiden ei ole todettu aiheuttavan vakavaa vahinkoa ainakaan juomavedessä. 

Maailman terveysjärjestön mukaan juomavedessä oleva mikromuovi ei ainakaan toistaiseksi ole terveysriski. YK-järjestö kuitenkin lisäsi, että asiasta tiedetään toistaiseksi aivan liian vähän ja että muovin terveysvaikutuksista tarvitaan pikaisesti lisää tutkimusta.

WHO:n mukaan suurimmat mikromuovipartikkelit, ja myös valtaosa pienemmistä, kulkeutuvat ihmisen läpi, eivätkä jää elimistöön.

Mikromuovia tulee ihmisten elimistöön myös muualta kuin juomavedestä, esimerkiksi ravinnosta ja hengitysilmasta. Sitä, kuinka suurelle määrälle mikromuovia ihmiset kokonaisuudessaan altistuvat, ei tällä hetkellä tiedetä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet