Ympäristöarvot alkavat näkyä perheiden arjessa – mitä on ekologinen vanhemmuus?

1 min 21.2.2023 YLE Uutisluokka

Ekologisuuden merkitys lasten ja nuorten kasvatuksessa tulee kasvamaan lähivuosina. Asiasta puhutaan Suomessa kuitenkin vielä melko vähän, vaikka edessä on iso muutos kestävämpään elämäntyyliin siirryttäessä.

Kun Marjaana Tasalan lapsi täyttää vuosia, syntymäpäiväjuhlien vieraille ilmoitetaan, ettei sankarille tarvitse tuoda lahjoja. Jokainen voi osallistua pienellä summalla lahjakeräykseen, jonka yhteissummalla lapsi saa valita itselleen yhden haluamansa lahjan.

Järjestelyn syynä on ekologisuus. Tasala haluaa, että hänen kolme lastaan oppivat elämään ympäristön kannalta kestävästi. Se näkyy lähes jokaisessa valinnassa.

Lapset eivät ole Tasalan mukaan missään vaiheessa kyseenalaistaneet perheen valintaa elää mahdollisimman ekologisesti. Heille se on osa normaalia arkea, ja lapset ovat oppineet siihen että haluamaansa asiaa voi joutua odottamaan.

– Olemme lasten kanssa keskustelleet paljon siitä, miksi jonkun tavaran haluaa, ja onko tavarasta saatu fiilis yhtä hyvä vielä parin viikon päästä. Voisiko se hyvä mieli tulla jostain muusta kuin tavarasta.

Joskus kuitenkin arvoja joutuu selittämään esimerkiksi lasten kavereille.

– Kerran esikoinen vei kaverllleen itse tehdyn lahjakortin, jolla sai leffaillan herkkuineen meillä. Saaja ei kuitenkaan ollut sitä mieltä, että se oli oikea lahja.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet