Jouluinen vegepaisti ei ole välttämättä terveysherkku – ennen ostoa on syytä tarkastaa suolan määrä

2 min 22.12.2022 YLE Uutisluokka

Kaupat tarjoavat tänäkin vuonna kinkun korvaajaksi erilaisia kasviproteiinivalmisteita. Kinkkukaan ei tunnetusti ole mikään terveysherkku, mutta entä sen korvaajat?

Terveyden kannalta epäedullista kinkussa on muun muassa sen sisältämä suola ja kova rasva. Lisäksi runsas punaisen lihan käyttö voi viedä ruokavaliossa tilaa esimerkiksi kalalta ja kasvikunnan tuotteilta.

Ravitsemustieteen dosentti Jelena Meinilä Helsingin yliopistosta, ravitsemusterapeutti ja yliopisto-opettaja Heli Virtanen Itä-Suomen yliopistosta ja elintarviketieteiden maisteri, ravitsemusterapeutti ja Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija Johanna Kaipiainen arvioivat kolmea Ylen toimittajan satunnaisotannalla valittua vaihtoehtoista tuotetta perinteiselle kinkulle.

Ravitsemuksen näkökulmasta kasviproteiinituotteissa voi olla hyvin paljon suolaa tai kovaa rasvaa. Suolaa lisätään muun muassa maun vuoksi, ja esimerkiksi kookosrasvaa laitetaan antamaan tuotteille jämäkämpää rakennetta. Runsas suolan käyttö kohottaa verenpainetta ja lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

Ravitsemuksellisesti tärkeintä on kuitenkin kokonaisuus. Kaikki kolme ravitsemusasiantuntijaa ovat yhtä mieltä siitä, että yksittäisellä joulun ruokavalinnalla ei ole suurtakaan merkitystä terveydelle.

– En näe näissä vegetuotteissa ongelmaa, kun kyse on juhlapöydän ruoasta. Jokapäiväisiksi arkiruoiksi ne soveltuvat huonommin erityisesti suolapitoisuutensa takia, sanoo ravitsemusterapeutti ja yliopisto-opettaja Heli Virtanen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet