Monia sieniä kasvatetaan syötäväksi – miksi kantarellia ei voi kasvattaa kotona?

2 min 12.9.2023 YLE Uutisluokka

Ruokasienten kotikasvatus on lisääntynyt. Silti osa suosituista sienistä täytyy edelleen käydä keräämässä metsästä.

Sienet ovat kevyttä ja terveellistä ravintoa, ja ruokavaliossa niillä voi osin korvata lihaa. Monet kasvattavatkin ruokasienensä kotonaan. Kasvatuspaketteja voi tilata verkkokaupoista ja niitä voi ostaa myös joidenkin markettien vihannesosastoilta.

Yhtä suosituimmista kauppasienistämme eli kullankeltaista kantarellia, ei kuitenkaan voi viljellä.

– Mitään elävien puiden kanssa symbioosissa eläviä sieniä ei pysty kasvattamaan kotikeittiössä. Kaikki kasvatettavat ovat lahottajasieniä, jotka lahottavat kariketta tai kuollutta puuainesta, kertoo tutkija Panu Halme Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselta.

Ruokasienissä on siis sekä lahottajia että mykorritsasieniä. Lahottajat kaipaavat kasvualustakseen jotain orgaanista ainesta: puuta, olkea tai niitä kahvinporoja. Mykorritsasieni sen sijaan tarvitsee kaverikseen elävän puun, jonka juuren kanssa se muodostaa symbioosin.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet