Professorin lötköilysuositukset: liikuntaa ei tule nostaa kaiken yläpuolelle

10.5.2016 YLE Uutisluokka

Alle 8-vuotiaita koskevat liikuntasuositukset ovat saaneet osakseen arvostelua. Suositusten mukaan lasten tulisi liikkua kolme tuntia päivittäin, eri tavoin kuormittavaa liikuntaa. Asiantuntijan mielestä määrä on kuitenkin ylimitoitettu.

 

Viime viikolla julkaistiin suositus, jonka mukaan pienten lasten liikuntaa tulisi lisätä kolmeen tuntiin päivässä. Aiemmin pienille lapsille suositeltiin kahta tuntia reipasta liikuntaa päivässä. Jyväskylän yliopiston tutkijan mukaan lasten liikunta on yksipuolistunut, kun perinteiset leikit ovat jääneet pois. Myös älylaitteet ovat vallanneet lasten arkea.

 

Liikuntaa ei kuitenkaan pitäisi nostaa muiden osa-alueiden yläpuolelle, sanoo Kehitys- ja kliinisen psykologian professori Anu-Katriina Pesonen. Hänen mukaansa kolme tuntia on iso siivu pienen lapsen valveillaoloajasta.

 

Lapsen kehityksessä kaiken perustana ovat hyvät vuorovaikutussuhteet ja niissä kehittyvät itsesäätelyn ja ajattelun taidot. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lapsen kanssa on tärkeää viettää aikaa ilman päämääriä. Voi vaikka pötkötellä sohvalla tai jorata radiosta tulevan musiikin tahtiin.

 

Näitä hetkiä tarvitaan, koska lapsi nauttii vuorovaikutuksesta ja läheisyydestä. Jos lapsen arki täyttyy harrastuksista, kunto voi toki kasvaa, mutta suorittamisesta katoaa nopeasti tekemisen ilo.

 

– Pitäisi miettiä, mitä kaikkea leikki-ikäinen lapsi tarvitsee voidakseen hyvin. Onko järkevää tulla liikunta vai vuorovaikutus edellä, Pesonen pohtii.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet